Sähköinen yhteishaku innosti hakemaan yliopistoihin
Kevään 2009 valtakunnallisessa yliopistojen yhteishaussa hakijoita oli yhteensä 63 900.
Kokonaishakijamäärä kasvoi viime keväästä 9000 hakemuksella, mikä on jopa 16 prosentin kasvu kevään 2008 päävalintoihin nähden. Hakijat pyrkivät myös entistä useampaan koulutukseen, sillä koulutusaloittain tarkasteltuna kokonaishakijamäärä kasvoi 29 prosenttia. Yliopistoihin hakeminen järjestettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa sähköisenä yhteishakuna, jossa kaikkiin yliopistoihin haetaan yhdellä lomakkeella. Yliopistojen yhteishaussa olivat mukana kaikki yliopistojen päävalinnat; yhteensä yli 600 koulutusta.
2.2.-30.4. järjestetty sähköinen haku sujui hyvin. Hakijoiden selvä enemmistö täytti sähköisen lomakkeen
palvelussa www.yliopistohaku.fi. Paperisella lomakkeella hakijoita oli vain alle 0,3 prosenttia.
Valtakunnalliseen neuvontapalveluun tuli hakuaikana vajaa 7000 yhteydenottoa sekä puhelimitse että
sähköpostitse. Neuvontapalveluun turvauduttiin erityisesti hakuajan viimeisillä viikoilla. Yleisimmin
hakijoiden kysymykset liittyivät hakukohteiden muuttamiseen tai täydentämiseen ja Hakijapalvelun
käyttöön. Yliopistojen omat opiskelijapalvelut neuvoivat muun muassa valintamenettelyyn ja koulutusten
sisältöön liittyvissä kysymyksissä.
Taideaineet, kauppatieteet ja liikuntatieteet kasvattivat suosiotaan
Yhteensä yliopistojen yhteishaussa oli tarjolla noin 18 000 opiskelupaikkaa 20 koulutusalalla. Teologista ja
eläinlääketieteellistä alaa lukuun ottamatta hakijoiden määrä kasvoi selvästi kaikilla koulutusaloilla.
Kuvataidealalla, joka absoluuttiselta hakijamäärältään on yksi pienimpiä, hakijoiden määrä nousi jopa 127
prosenttia; yhteensä hakijoita oli 1001. Myös taideteollisella alalla oli 3385 hakijaa, mikä on 57 prosenttia
enemmän kuin viime keväänä. Huomattavasti suosiotaan kasvattivat myös kauppatieteellinen ja
liikuntatieteellinen ala, joiden molempien hakijamäärät kasvoivat 46 prosenttia viime keväästä.
Kauppatieteelliselle alalle hakijoita oli yhteensä 10171 ja liikuntatieteelliselle 1318.
lähde: Opetushallitus, http://www.koulutusnetti.fi/files/yliopistohaku_060509.pdf

