Hoitotyö, aikuiskoulutus

Lyhyesti
p
Pituus: 1,5 - 3 vuotta
Opiskelukieli: suomi
Opintotuki: Ei
Opiskelumuoto: Osa-aikainen
Koulutuksen järjestäjä: Turun ammattikorkeakoulu plus
Koulutuspaikkakunta: Etäopiskelu, Salo
Koulutustyyppi: Aikuiskoulutus
Turun ammattikorkeakoulu

Hoitotyö, aikuiskoulutus

hoitoala

Sairaanhoitaja, aikuiskoulutus

Työelämän muutokset asettavat jatkuvasti uusia vaatimuksia osaamiselle ja asiantuntijuudelle. Opetussuunnitelmaamme on kehitetty yhä työelämälähtöisemmäksi ja opiskelijakeskeisemmäksi. Olemme myös muokanneet opetusmenetelmiämme ja oppimisympäristöjämme opiskelijan oma-aloitteisuutta ja yhteistoimintaa hyödyntäväksi.

Opiskelussa keskeistä on kasvu vastuulliseksi hoitotyön asiantuntijaksi, joka kehittää sekä itseään että työtään. Opiskelija saa valmiuksia kehittää hoitotyötä kriittisen ajattelun ja näyttöön perustuvan tiedon pohjalta. Lisäksi hän kehittää valmiuksiaan johtaa hoitotyötä.

Tietotekniikan käyttötaidot ovat välttämättömiä opiskelujesi sujuvuuden kannalta. Tiedonhankinnanopiskeluun panostetaan jo alusta alkaen, jotta opiskeluun liittyvien tehtävien tekeminen onnistuu.

Koulutuksen toteutus ja kesto Uudessakaupungissa ja Turussa

Koulutus toteutuu monimuotoisin opetusmenetelmin. Opetus toteutetaan sekä Uudessakaupungissa että Turussa. Osa opinnoista toteutetaan työelämän kehittämishankkeiden osaprojekteina. Lähiopetus toteutuu päiväopetuksena keskimäärin neljänä päivänä kuukaudessa. Ohjattu harjoittelu on täysipäiväistä opiskelua ja toteutuu yhtenäisinä jaksoina. Ohjatun harjoittelun ajaksi suositellaan opinto- tai virkavapaan anomista. Koulutuksen kesto on 3 vuotta.

Koulutuksen toteutus ja kesto Salossa

Aikuiskoulutuksen sairaanhoitajaopinnot Salossa voi suorittaa työn ohessa. Opinnot ovat lähi-, etä- ja verkko-opintoja.Lähiopetus toteutuu päiväopetuksena keskimäärin neljänä päivänä kuukaudessa.
Kolmantena vuotena opiskelijan on anottava virka-/opintovapaata, sillä harjoittelu toteutuu täysipäiväisenä 5 viikon jaksoissa. Koulutuksen kesto on 3 vuotta.

Lisätietoa

Lisää informaatiota Turun ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön tai klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.


Hakeminen ja kelpoisuus

Hakukelpoisuus

Pohjakoulutusvaatimuksena on terveysalan toisen asteen / kouluasteen tutkinto. Hakijalla tulee lisäksi olla vähintään 18-vuotiaana hankittua yleistä työkokemusta vähintään kaksi vuotta.

Valintaperusteet

Valinta tehdään valintakokeesta, työkokemuksesta ja ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden perusteella.

Valintakokeeseen kutsutaan postitse kaikki hakukelpoiset hakijat.

Tutkinto, todistus ym.

Sairaanhoitaja (AMK) 210 opintopistettä (3 vuotta, opistotutkinnon suorittaneilla 1,5 vuotta)

Turun ammattikorkeakoulu

TurkuamkTurun ammattikorkeakoulu

Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista. Turun AMK on noin 9500 opiskelijan ja 800 asiantuntijan monialainen koulutusyhteisö, joka tarjoaa työelämää ja yrittäjyyttä kehittävää koulutusta, tutkimus- ja kehitystyötä (T&K) sekä organisaatioiden kokonaisvaltaista kehittämistä.

Ammattikorkeakoulun laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto mahdollistaa laadukkaan ja korkeatasoisen kansainvälisen koulutusyhteistyön, jonka painopistealueita ovat Itämeren alue ja muu Eurooppa. Tutkintokoulutus Turun AMK:ssa on opiskelijalle maksutonta. Erikoistumisopinnot, täydennyskoulutus ja avoimet AMK-opinnot ovat maksullisia.

Koulutusalat 

Turun AMK:ssa on seitsemän koulutusalaa:

  • kulttuuriala
  • luonnontieteiden ala
  • luonnonvara- ja ympäristöala
  • matkailu-, ravitsemis- ja talousala
  • sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
  • tekniikan ja liikenteen ala
  • yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala.


Turun AMK rokkaa! 

Turun AMK on ainoana Turun alueen korkeakouluna solminut yhteistyösopimuksen Ruisrock-festivaalin kanssa. Sopimus sisältää sekä tapahtumamarkkinointia että harjoittelumahdollisuuksia opiskelijoille.

Turun AMK on yksinoikeudella mukana Ruisrockin tapahtumamarkkinoinnissa kesään 2012 saakka. AMK sai näkyvyyttä jo tänä kesänä sekä itse tapahtumassa että Ruisrockin nettisivuilla että ohjelmalehtisessä. Turun AMK haluaa olla siellä, missä sen opiskelijatkin ovat.

Lisätietoa?

Alapuolelta löydät kaikki nuorten- ja aikuisten koulutusohjelmat sekä ylemmät AMK koulutusohjelmat. Pääosa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoista tulee Varsinais-Suomesta, ja myös suurin osa valmistuneista työllistyy maakuntaan.

Lisää tietoa Turun ammattikorkeakoulusta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön tai klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa. Onnea koulutuksesi löytämiseen!


plusNäytä kaikki oppilaitoksen Turun ammattikorkeakoulu

Yhteydenottopyyntö

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Hoitotyö, aikuiskoulutus, täytä seuraavat tiedot:

* =  Pakollinen kenttä
Errors
*
*
*
*
*
» Ehdot
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:

Turun ammattikorkeakoulu yhteystiedot

Turun ammattikorkeakoulu

Joukahaisenkatu 3 A
20520 Turku

Puh: 02 263 350
www.turkuamk.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Turun ammattikorkeakoulu
 
Tilaa informaatiota

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Hoitotyö, aikuiskoulutus, täytä seuraavat tiedot:

This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
» Ehdot
Arvostelut
Kirjoita arvostelu
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Koulutusesittelyt

Matka alkaa tästä - valitse omasi!

Turun ammattikorkeakoulu


Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista.

Vuoden 2012 yhteishaussa ammattikorkeakoululla on mukana 33 eri koulutusohjelmaa ja yli 60 suuntautumisvaihtoehtoa.

Koulumme tarjoaa mielenkiintoista opiskelua miellyttävässä ja energisessä ympäristössä.

Klikkaa ja lue lisää!