Lahden ammattikorkeakoulu

Lamk

Lahden ammattikorkeakoulu - LAMK

Lahden ammattikorkeakoulussa saat tuulettaa ajatuksia ja visioida suuria, mutta myös toteuttaa itseäsi käytännössä. LAMKissa opiskelee vuosittain yli 5000 opiskelijaa seitsemässä toimipisteessä, joista valtaosa sijaitsee Kampusalueella eli Paasikivenkadun, Svinhufvudinkadun ja Ståhlberginkadun muodostamassa kolmiossa.

Opiskelu

LAMKissa voi opiskella kulttuurialan, liiketalouden, matkailu- ja ravitsemisalan, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan AMK -tutkinnon 23 koulutusohjelmassa ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon 4 koulutusohjelmassa.
Koulutusohjelmista kolme on kokonaan englanninkielisiä.

LAMKissa voit suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon opiskelemalla päätoimisesti (nuorten tutkinnot) tai työn ohessa (aikuisten tutkinnot). Muita koulutusvaihtoehtoja ovat lisäksi

  • ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus
  • ammatilliset erikoistumisopinnot
  • avoin ammattikorkeakoulu
  • täydennyskoulutus.

Lahden ammattikorkeakoulu on ulkomailla tunnustettu ja kansainvälisesti kilpailukykyinen oppilaitos antaen opiskelijoille riittävät valmiudet kansainvälistyvään ja monikulttuuriseen työelämään. LAMK on mukana mm. Euroopan unionin Erasmus -koulutusohjelmassa, pohjoismaisessa NordPlus -ohjelmassa sekä Suomen ja Venäjän välisessä FIRST -opiskelijavaihto-ohjelmassa.

Lisätietoa Lahden ammattikorkeakoulusta?

Lisää tietoa opiskelusta Lahden ammattikorkeakoulussa saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin koulu ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla! Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.

plusNäytä kaikki oppilaitoksen Lahden ammattikorkeakoulu

InstitutePresentation

Yhdistä teoria ja tekeminen!

Yhdistä teoria ja tekeminen!

Lue lisää aiheesta Lue lisää aiheesta Lahden ammattikorkeakoulu

Tuuleta ajatuksiasi, visioi suuria ja toteuta itseäsi Lahden ammattikorkeakoulussa!

Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK) on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista korkeakouluista. LAMK:ssa opiskelija saa käytännön harjoitusta ja pääsee mukaan todellisiin projektitöihin. Opiskelija oppii tietoja ja taitoja, joita arvostetaan työelämässä taatusti.

Lue valokuvausta opiskelevan Teemun (kuvassa), tietotekniikkaa opiskelevan Jussin sekä fysioterapiaa opiskelevan Mervin haastattelut!

Käytännönläheistä oppimista

Käytännönläheistä oppimista

Lue lisää aiheesta Lue lisää aiheesta Lahden ammattikorkeakoulu

Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) opiskelu ei tarkoita pelkkää luennoilla istumista, vaan asioita opitaan myös työskentelemällä kiinnostavissa yritysprojekteissa.

Tutustu opiskelija Kimmo Härkösen haastatteluun! Lue myös miten mekatroniikkainsinööriksi opiskellaan käytännönläheisesti projektiopintojen avulla.

Koulutukset - Lahden ammattikorkeakoulu

Aikuiskoulutus
Kauppatiede / Liiketalous Paikkakunta
Yrittäjyys
Etäopiskelu
Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen, YAMK Etäopiskelu
Matkailu- ja palveluala
Etäopiskelu
Matkailu, aikuiskoulutus Etäopiskelu
Sosiaali- ja terveysala
Etäopiskelu
Kuntoutus, YAMK Etäopiskelu
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, YAMK Etäopiskelu
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtam... Etäopiskelu

Kuvaus kaupungista ja asumisesta: Lahti

Yhteydenottopyyntö

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Lahden ammattikorkeakoulu, täytä seuraavat tiedot:

* =  Pakollinen kenttä
Errors
*
*
*
*
*
*
» Ehdot
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:

Lahden ammattikorkeakoulu yhteystiedot

Lahden ammattikorkeakoulu

Teinintie 4
15101 Lahti

Puh: 03 828 18
Matkapuhelin03 828 2066
www.lamk.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Lahden ammattikorkeakoulu

Arvostelut

opiskleija 25v. @ 13.8.2010
          (3,2)
Ensimmäinen opiskeluvuosi lähti käyntiin vauhdilla. En tiedä mitään toista ammattikorkeakoulua jossa ensimmäisen vuoden aikana tehdään yritysportfolio. Portfolio oli todella työläs ja usein teimme ryhmän kanssa iltaa saakka omaa portfoliotamme koululla, tekeminen kuitenkin kannatti. Hyvää kouluss...
4/5 henkilöä koki tämän arvostelun hyödylliseksi
Koitko tämän arvostelun hyödylliseksi? Kyllä Ei

Ammattikorkeakoulut

Kikka @ 10.5.2010
          (4,8)
Lahden Muotoiluinstituutti . Tosi hyvä opiskeluilmapiiri -henkevät opiskelutoverit ,opettajat mukana myös vapaalla . Tehtiin paljon yhdessä myös opinahjon ulkopuolella . Todella kiva opiskelupaikka ,vaikea päästä ,mutta jos uskoo itseensä pääsee sisään -jos on kykyjä .
5/5 henkilöä koki tämän arvostelun hyödylliseksi
Koitko tämän arvostelun hyödylliseksi? Kyllä Ei
Thumbs up Kikka suosittelee koulua
Eveliina @ 16.8.2010
          (4,3)
Suosittelen kansainvälisen liiketoiminnan opiskelua kaikille, aivan kaikille! Opin suunnattomasti eri kulttuurien välisistä eroista ja miten liiketoiminnassa nämä eroavasiuudet on otettava huomioon, jotta tulet menestymään. Tärkeää on myös kielten osaaminen pientenkin kultturierojen havaitsemisek...
7/8 henkilöä koki tämän arvostelun hyödylliseksi
Koitko tämän arvostelun hyödylliseksi? Kyllä Ei
Thumbs up Eveliina suosittelee koulutusta

Foorumi aiheesta Lahden ammattikorkeakoulu

Täällä voit esittää kysymyksiä aiheesta Lahden ammattikorkeakoulu ja heidän koulutuksistaan.

Kysy ensimmäisenä!

» Uusi kysymys
  Takaisin     Lähde

Tilaa informaatiota

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Lahden ammattikorkeakoulu, täytä seuraavat tiedot:

This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
» Ehdot
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Arvostelut
Lahden ammattikorkeakoulu
Keskiarvo    Määrä    Suosittelee
4,0    4    75 %

Opettajat / Opetus

Paikkakunta / Ympäristö / Vapaa-ajan aktiviteetit

Ruoka / Asuminen

Ilmapiiri / Ystävät

Tilat

Koulutuksen jälkeiset työmahdollisuudet

Kirjoita arvostelu
Koulutusesittelyt