Oulun seudun ammattiopisto

Osao

OSAOsta ammattiin!

Oulun seudun ammattiopisto OSAO on monialainen ammattiopisto, joka tarjoaa korkealaatuista ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille. Opiskelun yksilöllisyys, opiskelijalähtöisyys ja opiskelijan tukeminen ovat OSAOn tärkeitä periaatteita.  Yhteistyö työelämän kanssa takaa, että opetus on ajantasaista ja vastaa työelämän muuttuvia tarpeita. 

OSAO on yksi Suomen suurimmista toisen asteen ammatillisista oppilaitoksista, jossa opiskelee 12 100 nuorta ja aikuista. OSAO kouluttaa osaavia ammattilaisia etenkin pohjoisen työelämän tarpeisiin kahdessatoista yksikössä Oulun seudulla ja Koillismaalla. Koulutusyksikkömme sijaitsevat Haukiputaalla, Kempeleessä, Limingassa, Oulussa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella. 

Opiskelu ammattiopistossa on alusta lähtien käytännön läheistä ja ammattiin valmistavaa: työssäoppimisjaksoilla työskennellään aidoissa työympäristöissä ja työyhteisöissä.  Ammatillisten opintojen rinnalla opiskelija voi suorittaa ammattilukiossa ylioppilastutkinnon tai tähdätä koko lukion oppimäärän suorittamiseen.  Kolmen vuoden opiskelun jälkeen ammatillisen perustutkinnon suorittanut on valmis töihin ja jatko-opintoihin. 

Aikuiskoulutus

OSAO on myös Pohjois-Suomen johtava aikuiskouluttaja. Vuosittain OSAOssa opiskelee tuhansia aikuisia. Näyttötutkintoja voi suorittaa monin tavoin, esimerkiksi työn ohessa tai oppisopimuskoulutuksen kautta. OSAO tarjoaa myös lyhytkestoista lisä tai täydennyskoulutusta.

Aikuiskoulutus OSAOssa on joustava tapa hankkia ja kehittää työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa OSAO kuuntelee työelämän edustajia ja huomioimme aikuisopiskelijoiden vaihtelevat elämäntilanteet ja tarpeet – opiskelija voi täydentää osaamistaan vaikka työn ohessa ilta-, monimuoto- tai verkko-opiskeluna.

Lisätietoa?

Lisää tietoa Oulun seudun ammattiopistosta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin oppilaitoksesta otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla. Ota rohkeasti yhteyttä ja saa vastauksia!


plusNäytä kaikki oppilaitoksen Oulun seudun ammattiopisto

Koulutukset - Oulun seudun ammattiopisto

Aikuiskoulutus
Hoitoala Paikkakunta
Etäopiskelu
Kehitysvamma-alan ammattitutkinto Etäopiskelu
Kasvatustiede / Opetus / Pedagogiikka
Etäopiskelu
Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Etäopiskelu
Kuljetus
Etäopiskelu
Linja-autonkuljettajan ammattitutkinto Etäopiskelu
Maa / Metsä / Puutarha
Etäopiskelu
Maatalousalan perustutkinto Etäopiskelu
Tietotekniikka / IT / Ohjelmointi
Etäopiskelu
Tieto- ja viestintätekniikan ammattitutkinto, j... Etäopiskelu

Kaupunki ja asuminen

Yhteydenottopyyntö

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Oulun seudun ammattiopisto, täytä seuraavat tiedot:

* =  Pakollinen kenttä
Errors
*
*
*
*
*
*
» Ehdot
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:

Oulun seudun ammattiopisto yhteystiedot

Oulun seudun ammattiopisto

Automaatiotie 1
90460 Oulu

Puh: 010 27 21085
www.osao.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Oulun seudun ammattiopisto

Foorumi aiheesta Oulun seudun ammattiopisto

Täällä voit esittää kysymyksiä aiheesta Oulun seudun ammattiopisto ja heidän koulutuksistaan.

Kysy ensimmäisenä!

» Uusi kysymys
  Takaisin     Lähde

 
Tilaa informaatiota

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Oulun seudun ammattiopisto, täytä seuraavat tiedot:

This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
» Ehdot
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Arvostelut
Kirjoita arvostelu