|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||||||||
Opiskelu tähtää sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen. Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä ja sen suoritettuasi saat sosionomi (AMK) –nimikkeen. Koulutuksessa noudatetaan samaa opetussuunnitelmaa kuin nuorten tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Tällöin opintojen tavoitteet ja opiskeltavat kurssit ovat saman sisältöisiä. Jotkut kursseista myös toteutetaan yhdessä nuorisoryhmien kanssa.
Opintojen alettua laadit yhdessä ryhmääsi ohjaavan opettajan kanssa henkilökohtaisen opetussuunnitelman (HOPS), jossa suunnitellaan opintojen suorittamisen aikataulua sekä aiempien opintosuoritusten ja työkokemusten huomioimista opinnoissa. Esimerkiksi aiempi korkeakoulutasoinen ja kurssin tavoitteita vastaava opintosuoritus voi korvata teoriakurssin ja harjoittelua vastaava työkokemus voi lähes kaikissa tapauksissa korvata työharjoittelun tai osan siitä.

Opiskelu on rytmitetty viideksi jaksoksi noin kahden ja puolen vuoden ajalle. Jokaisen kontaktiopetusjakson laajuus on kahdeksan viikkoa (43 päivää) ja ne sijoittuvat syys- ja kevätlukukausille. Jakson aikana järjestetään teoriakursseja omalle ryhmällesi. Jakson ulkopuolisella ajalla voi olla työharjoitteluita, tenttejä tai kirjallisten tehtävien tekemistä. Aikuisopiskelijana opit hyödyntämään myös verkko –opetusta, sillä osa kursseista suoritetaan internetissä sähköisesti. Sinun ei tarvitse osallistua kursseihin, joista olet saanut korvaavuuden aiempien opintosuoritusten perusteella. Ilman kontaktijaksoihin osallistumista opiskelu ei kuitenkaan ole mahdollista.
Opiskelumuodot vaihtelevat luennoista ja tenteistä itsenäisiin kirjallisiin tehtäviin, asiakastilanteiden harjoituksiin, luovan toiminnan menetelmiin ja verkkotyöskentelyyn. Koulutusohjelmaan sisältyy viisi työharjoittelujaksoa (yht. 30 viikkoa). Voit tehdä työharjoitteluita omalla työpaikallasi, jos jakson tavoitteita vastaavia työtehtäviä löytyy. Sinulla on myös mahdollisuus opiskella tai harjoitella ulkomailla ammattikorkeakoulun kansainvälisten opiskelijavaihto-ohjelmien puitteissa.
Sosiaalialan aikuiskoulutukseen haku on SeAMK:ssa syksyisin ja siitä ilmoitetaan mm. sanomalehtien, työvoimatoimistojen ja ammattikorkeakoulun www-sivujen kautta. Jo hakuvaiheessa kannattaa selvittää, minkälaisia käytännön järjestelyitä opiskelu edellyttää omassa elämäntilanteessa. Koulutuksen osalta vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.
Aikuisryhmissä on opiskelijoita, joilla jo ennestään on alan koulutusta sekä aivan uutta alaa opiskelevia. Lisää tietoa koulutuksesta saat täyttämällä alla olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Seinäjoen ammattikorkeakoulu ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla!
Sosionomi (AMK)

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on laaja-alainen maakunnallinen korkeakoulu. SeAMK tarjoaa koulutusta sekä tutkimus- ja kehittämispalveluja kuudella koulutusalalla ja viidellä paikkakunnalla: Seinäjoella, Ilmajoella, Kurikassa (Jurva), Kauhajoella ja Ähtärissä.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun jokainen tutkinto on arvokas pääoma työmarkkinoilla, sillä työelämä arvostaa yrittäjähenkisestä ja kansainvälisestä ammattikorkeakoulusta valmistuneen taitoa soveltaa tietoa käytäntöön. Oma mielenkiintosi on paras suunnannäyttäjä valitessasi koulutusalaasi. SeAMK tarjoaa sinulle oivan mahdollisuuden sijoittaa tulevaisuuteen täysillä!
SeAMK järjestää korkeatasoiseen ammatilliseen osaamiseen tähtäävää opetusta kuudella eri alalla:
Opiskelun SeAMK:ssa voi aloittaa ammatillisen koulutuksen tai lukion jälkeen. Päätoimiselta opiskelijalta AMK-tutkinnon suorittamiseen kuluu keskimäärin neljä vuotta. Ammattikorkeakoulututkinnon voi suorittaa myös aikuiskoulutuksena työn ohessa. Aikuiskoulutuksena tarjottavat koulutusohjelmat vaihtelevat vuosittain. Ylemmän AMK-tutkinnon voi SeAMK:ssa opiskella viidellä eri alalla. Voit hakea koulutukseen, kun olet suorittanut AMK-tutkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon ja sinulla on vähintään kolmen vuoden työkokemus kyseiseltä alalta. Avoin AMK on puolestaan avoin kaikille opiskelusta kiinnostuneille.
Kansainvälisyys on yksi SeAMKin painopisteistä näkyen ammattikorkeakoulun vilkkaana opiskelijavaihtona - vuosittain ulkomailla opiskelee lähes 500 SeAMK:n opiskelijaa. Suosituimmat kohteet SeAMK:sta vaihtoon lähtevillä opiskelijoilla ovat Saksa, Ruotsi, Baltian maat, Espanja ja Yhdysvallat.
Lisätietoa Seinäjoen ammattikorkeakoulusta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön. Onnea koulutuksesi löytämiseen!
Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Sosiaaliala, aikuiskoulutus, täytä seuraavat tiedot: