Perinteisen puheteatterin lisäksi teatterilla on useita muita muotoja. Tanssia, teatteria, musiikkia ja toisinaan sirkustaidettakin yhdistellään poikkitaiteellisesti tanssiteatterissa. Myös ooppera ja operetti juontavat juurensa teatteriin. Taidetanssiin kuuluvat esittävän tanssin eri muodot kuten baletti ja nykytanssi. Myös kansantanssin ja stepin piirissä tehdään nykyään tanssitaiteeksi luettavia teoksia.
| Aikuiskoulutus | ||||||
| Taide / Kulttuuri |
Paikkakunta
|
Kouluttajat
|
||||
| Teatteri / Tanssi | ||||||
| Etäopiskelu | ||||||
| Teatterialan ammattitutkinto, maskeeraaja | Etäopiskelu | Helsingin palvelu... | ||||
Teatteriala on hyvin suosittu huolimatta siitä, että ala on fyysisesti ja psyykkisesti raskas. Teatterialan korkeakoulutusta annetaan Teatterikorkeakoulussa ja Helsingin sekä Tampereen yliopistoissa.
Myös monet ammattikorkeakoulut ja muut oppilaitokset tarjoavat teatterialan koulutusta, kuten musiikkiteatterin ja teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutusta. Alan ammatillista täydennyskoulutusta Suomessa järjestää IADE, Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti.
Tanssialan koulutus voi olla joko harrastajakoulutusta tai ammattiin tähtäävää. Tanssikoulutukseen kuuluvat myös erilaiset tanssin historian ja tutkimuksen opinnot. Tanssin korkeakoulutasoinen opetus Suomessa alkoi vuonna 1983 Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella. Tämän jälkeen on ammattiin tähtäävien eriasteisten opinahjojen määrä noussut huimasti.
Teatteri- ja tanssialan perinteisiä ammatteja ovat olleet etenkin näyttelijä, ohjaaja ja tanssija. Näiden rinnalle on nousemassa uusia ammatteja, joiden työkenttä ulottuu laaja-alaisesti ilmaisusta opettamiseen. Erityisesti tämä koskee tanssia sekä valo- ja äänisuunnittelua, mutta myös muita
näyttämötaiteen alueita.
Soveltavan draaman tekniikoiden käyttö on yleistynyt sosiaalialan, sivistystoimen ja yrityselämän alueilla. Soveltava draama pitää sisällään esimerkiksi tarinateatteria, museodraamaa, elämysmatkailua, yrityskoulutusta ja draaman psykologisia sovelluksia. Tämä teatterialan työnkuvan laajentuminen lisää sekä freelancereiden että vapaiden teatteriryhmien työtilaisuuksia ja myös mahdollisuuksia ryhtyä yrittäjäksi.
Tanssi- ja teatterialan koulutuksia ovat dramaturgian koulutusohjelma, esitystaiteen ja -teorian maisteriohjelma, koreografin maisteriohjelma, näyttelijäntyön ja teatterityön koulutusohjelma, ohjauksen koulutusohjelma, opettajan pedagogiset opinnot, teatteri- ja tanssiala, tanssijan maisteriohjelma, tanssin koulutusohjelma, tanssinopettajan maisteriohjelma, teatteriopettajan maisteriohjelma ja valo-ja äänisuunnittelun koulutusohjelma.
Taidetanssin toisenasteen ammatillista koulutusta annetaan esimerkiksi konservatorioissa ja ammattioppilaitoksissa sekä Suomen kansallisoopperan balettioppilaitoksessa. Ammattikorkeakouluissa tarjotaan tanssinopettajan koulutusohjelmia. Lisäksi Teatterikorkeakoulussa ja tietyissä yliopistoissa annetaan korkeakoulutason koulutusta niin tanssijoille, koreografeille kuin tanssipedagogeillekin.
