Yrittäjyys on uusien toimintaorganisaatioiden, erityisesti liiketoiminnallisten yritysten, luomista vastauksena havaittuihin mahdollisuuksiin tai puutteisiin markkinoilla. Yrittäjyyttä pidetään kansantaloudellisen toiminnan perustana. Ilman riittävää yrittäjyysintoa yhteiskunnan työllistämismahdollisuudet heikkenevät.
Korkealaatuiseen kansainväliseen ja arvostettuun koulutukseen Estonian Business Schooliin Viroon! EBS:ssä voi opiskella englanniksi kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkintoja liiketalouden, julkishallinnon ja tietotekniikan aloilla.
Tutustu englanninkielisiin International Business Administration koulutuksiin!
Yrittäjyys on mielenkiintoinen ja varteenotettava tapa itsensä työllistämiseen. Yrittäjältä vaaditaan kuitenkin paljon, joten kannattaa harkita tarkkaan yrittäjäksi ryhtymistä. Oman yrityksen pyörittäminen antaa ja ottaa, mutta mikäli tietyt ominaisuudet täyttyvät, oman työn turvaamisen kannalta yrittäjyys on hyvä vaihtoehto. Olisikin hyvä, että yrittäjäksi aikovalla olisi hallinnassa liiketaloudellista tietämystä sekä esimerkiksi markkinoinnin perusteet.
Opiskele yrittäjäksi!Yrittäjäksi voi ryhtyä lähes kuka tahansa, mutta tullakseen yrittäjäksi on oltava hyvä liikeidea, ammattiosaamista, liiketoimiosaamista sekä tuntemusta kyseisestä toimialasta ja kilpailutilanteesta.Tarvittavan koulutuksen määrää yrittäjäksi aikovalle ei ole säädetty, mutta mitä enemmän koulutusta ja tietoa hänellä on sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on menestyä.
Yrittäjille suunnattua koulutusta järjestävät mm. seuraavat tahot:
Henkilöille, jotka aikovat yrittäjäksi järjestetään paljon erilaisia koulutuksia sekä seminaareja. Koulutusta on tarjolla runsaasti yrittäjiksi aikoville, yrityksen perustamisen avuksi sekä yrityksen ylläpitoa varten. Koulutuksissa käydään usein myös läpi yrityksen rahoitukseen ja esimerkiksi markkinointiin liittyviä asioita. Yrittäjyyttä on siis hyvä opiskella ja asiantuntijoiden ammattitaitoa kannattaa käyttää hyväksi.
Suomessa yrittäjyyttä voi opiskella mm. Metropolia ammattikorkeakoulussa, Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, Helsingin yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa sekä Svenska Handelshögskolanissa.
Yrittäjällä ei ole kiinteää kuukausipalkkaa ja hän toimii erilaisen sosiaali- ja eläketurvan alaisuudessa kuin palkansaaja. Yrittäjä kantaa riskin ja vastuun yksin, henkilökohtaisesti, mikä vaatii yrittäjältä hyvää riskinotto- ja sietokykyä.
Yrittäminen tarjoaa riskien lisäksi myös mahdollisuuksia toteuttaa omia unelmiaan ja määrätä itse tekemisistään. Riskin vastapainoksi yrityksen menestyminen voi tarjota huomattavasti palkansaajaa suuremmat tulot. Yleisesti yrittäjät tekevät pidempiä työpäiviä kuin palkansaajat, mutta ovat työhönsä tyytyväisempiä.
Rahoituksen myötä yrittäjä voi menettää päätösvallan ja joutua työntekijän asemaan kantamastaan riskistä huolimatta. Rahoituksen on tarkoitus tarjota käyttöpääomaa, jolla katetaan yrityksen alkuvaiheen negatiivinen kassavirta Usein käytetty työkalu yrityksen perustamisessa ja erityisesti rahoitusta haettaessa on liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvät yrityslaskelmat.

Tuuleta ajatuksiasi, visioi suuria ja toteuta itseäsi Lahden ammattikorkeakoulussa!
Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK) on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista korkeakouluista. LAMK:ssa opiskelija saa käytännön harjoitusta ja pääsee mukaan todellisiin projektitöihin. Opiskelija oppii tietoja ja taitoja, joita arvostetaan työelämässä taatusti.
Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) opiskelu ei tarkoita pelkkää luennoilla istumista, vaan asioita opitaan myös työskentelemällä kiinnostavissa yritysprojekteissa.
Kajaanin ammattikorkeakoulusta saat erinomaiset eväät matkalle toivomaasi tulevaisuuteen. Voit opiskella sairaan- tai terveydenhoitajan, liikunnanohjaajan, insinöörin, restonomin tai tradenomin tutkinnon. Työelämän arvostamiin tutkintoihimme kuuluu myös englanninkielisiä koulutusohjelmia sekä monipuolinen valikoima ylempiä AMK-tutkintoja.
Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi (Talouselämä 2011) todettu KAMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen! Tutustu KAMKiin ja lue lisää!
Haluatko vaihtaa alaa, opiskella jotakin uutta ja saada tutkintotodistuksen?
Valkeakosken ammatti- ja aikuisopistossa opiskelu on käytännönläheistä ja mielenkiintoista. Valmistuessasi ammattiin olet ammattiosaaja, joista on tarve työmarkkinoilla. VAAO:n tarjoama koulutus antaa hyvät mahdollisuudet myös jatko-opintoihin.
Valitse oppisopimuskoulutus ja opi kätevästi työtehtävissä! Saat saman tien harjoitusta ammatissa toimimista varten.
Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus (POKE) tarjoaa laaja-alaista aikuiskoulutusta työelämän muuttuviin tarpeisiin ja ammatilliseen kehittymiseen. Aikuinen voi opiskella joustavasti mukautuvien koulutusohjelmien ja oppimisjärjestelyjen avulla. POKEn keskeisenä koulutusmuotona on näyttötutkintoihin valmistava koulutus sekä niihin liittyvät tutkintotilaisuudet.
Anu Ramberg haki Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmaan tavoitteenaan kehittää omaa osaamistaan. Heti alusta saakka oli selvää, että opinnot soveltuivat mitä parhaiten työn ohella suoritettaviksi.
– Oppimistehtävät palvelivat hyvin työelämää. Erityisen kiinnostavaa koulutuksesta tekikin se, kuinka teoriaa sovellettiin opiskelijoiden omiin työyhteisöihin, WinNovassa liiketalouden ja kaupan alan koulutusvastaavana toimiva Anu kertoo.
Kiinnostaako sinua ruoka? Haluatko työskennellä ruokapalvelualalla – sairaalan ruokahuollossa, ruokaravintolassa, henkilöstöravintolassa, kouluravintolassa – joko tuotannon tai hallinnon johto- ja suunnittelutehtävissä?
Jos vastasit KYLLÄ, on ravitsemisala sinun alasi. Opiskele restonomiksi Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Kauhajoella! Klikkaa kuvaa ja lue lisää! Tsekkaa myös mielenkiintoinen restonomiopiskelija Annan haastattelu!
Tiesitkö, että työnantajien arvostaman Talouselämälehden vertailussa (2011) Kajaanin AMK todettiin Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi?
Kajaanin AMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen. Opiskelu on monipuolista, käytännönläheistä ja kansainvälistä. Voit myös päivittää osaamistasi työn ohessa joustavasti opiskellen.
Lue pelialaa opiskelevan Renon tarina.
Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista.
Vuoden 2012 yhteishaussa ammattikorkeakoululla on mukana 33 eri koulutusohjelmaa ja yli 60 suuntautumisvaihtoehtoa.
Koulumme tarjoaa mielenkiintoista opiskelua miellyttävässä ja energisessä ympäristössä.
Klikkaa ja lue lisää!