Sivuston käyttötapa: Mobiili

Heidin opiskelutarina

Haaga-Helia

Opiskelijatarina

Kunto- ja terveysliikunnan Master-suuntautumisopinnot tukevat liikunta-alan asiantuntijana kehittymistä

Työelämälähtöinen ja monipuolinen - näin kunto- ja terveysliikunnan suuntautumisopinnoissa opiskeleva Heidi Haapiainen kuvailee Haaga-Helian Liikunta-alan Master-opintoja.

Liikunnanohjaajaksi vuonna 2015 valmistunut Haapiainen työskentelee tällä hetkellä Kouvolan kaupungin liikuntapalveluissa liikunnanohjaajana. Työssään hän vastaa lasten ja nuorten liikuntaneuvonnasta, virtuaalipalveluista, tapahtumien järjestämisestä sekä osin liikuntaviestinnästä.

- Halusin kouluttautua hieman eteenpäin liikunta-alalla ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki päivittää omaa ammattitaitoaan, hän kertoo.

Liikunta-alan Master-tutkinnon suorittaminen keväällä 2020 avautuneella kunto- ja terveysliikunnan suuntautumislinjalla oli Haapiaiselle selkeä valinta.

Työelämälähtöisyys näkyy vahvasti opintojen sisällöissä ja toteutuksessa

Opinnoissa käsitellään muun muassa kunto- ja terveysliikunnan asiantuntijana kehittymistä, liikuntapalveluiden kohdentamista, käyttäjälähtöisen toimintakulttuurin luomista ja kehittämistä liikuntaorganisaatiossa sekä monialaisissa verkostoissa toimimista.

Haapiainen kokee, että opinnot ovat tarjonneet kattavan kuvan kunto- ja terveysliikunnan nykykentästä.

- Opiskelu on ollut todella mielekästä ja mielenkiintoista. Opiskelutehtävät ovat olleet työelämälähtöisiä, joten olen päässyt kehittämään samalla omaa ammattitaitoani sekä osin myös nykyistä työtäni. Tämä on ollut iso plussa koulutuksessa, Haapiainen toteaa.

Myös opintokokonaisuus ja opintojen joustavuus saavat Haapiaiselta positiivista palautetta.

- Koen, että opinnot ovat olleet laajuudeltaan juuri sopivat, ja ne on pystynyt suorittamaan töiden ohessa, kunhan on aikatauluttanut työt ja opinnot keskenään. Lisäksi meille on annettu mahdollisuus rytmittää jotain tehtäviä sen mukaan, mikä on sopinut juuri sen hetkiseen työtilanteeseen, hän kertoo.

Koulutus tarjoaa tuoreita näkökulmia ja työkaluja tulevaisuuden työelämään

Haapiainen kokee, että oman ammattitaidon päivittäminen ja itsensä jatkuva kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä jatkuvasti kehittyvällä liikunta-alalla. Master-opinnot ja eri taustoista koostuvan opiskeluryhmän kanssa käydyt keskustelut ovatkin tarjonneet kaivattua lisäpotkua oman ammattitaidon kehittämiseen.

- Koulutus on tarjonnut hyvän pohjan tulevaa ajatellen ja opiskelukokonaisuuksista jää varmasti käyttöön monia toimintatapoja ja työkaluja, Haapiainen toteaa.

- Koulutuksen aikana pääsee myös luomaan paljon uusia kontakteja sekä verkostoitumaan monipuolisesti liikunta-alan ammattilaisten kanssa, mistä on tulevaisuudessa hyötyä aivan kaikille.

Hän suosittelee kunto- ja terveysliikunnan suuntautumisopintoja niin julkisen, yksityisen kuin kolmannenkin sektorin toimijoille, jotka haluavat kehittää omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan liikunta-alalla.

- Jos yhtään mietit, että olisiko nyt hyvä sauma kouluttautua lisää, niin suosittelen lämpimästi hakemaan tähän koulutukseen, Haapiainen vinkkaa.

Tutustu koulutukseen




Lue lisää Liikunta-alan koulutus | liikunnanohjaaja (ylempi AMK)

Ota yhteyttä


Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Haaga-Helia? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

Tilaa uutiskirje
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy kärryillä! Saat mm. tietoa hakuajoista ja vinkkejä opiskelupaikan valintaan.