Liisan opiskelutarina

Haaga-Helia

Opiskelijatarina

”Jännitin turhaan aiemman koulutukseni, tai pikemminkin sen puutteen, olevan este onnistuneille ilmailualan opinnoille.” – Liisa Parviainen arvostaa mahdollisuutta opiskella Haaga-Heliassa omaan persoonaan ja taustaan sopivalla tavalla.

Yksi pänttää mielellään teoriaa, toinen kokee oppivansa käytännön tekemisen kautta. Yksi tulee suoraan peruskoulun tai lukion penkiltä, toisella on jo vuosien työura takanaan. Aviation Business -koulutusohjelmassa, kuten muissakin Haaga-Helian koulutusohjelmissa, opiskelijoita rohkaistaan ja tuetaan löytämään juuri omanlaisensa opintopolku.

Liisa Parviainen kertoo haaveilleensa monen muun pikkutytön tapaan lentoemännän ammatista. Peruskoulun jälkeen hän päätyi kuitenkin opiskelemaan ravintola- ja catering-alaa.

- Valmistuin ja tein jonkin aikaa kokin hommia, mutta haave ilmailualasta jäi kummittelemaan mieleeni. Onnekseni pääsinkin sitten asiakaspalvelutehtäviin lentokentälle, Parviainen kertoo.

Tulevaisuus ja etenemismahdollisuudet uralla näyttivät hyvältä, mutta sitten iski maailmanlaajuinen pandemia. Korona vei Parviaiselta työt.

- Se oli iso isku. Juri kun olin päässyt unelma-alalleni, ei äkkiä ollut yhtään varmaa, onko koko alalla tulevaisuutta, Parviainen muistelee.

- Ilmailuala on niin omanlaisensa, jännittävä. Kun siihen maailmaan kerran pääsee, ei halua enää pois.

Jottei jäisi täysin toimettomaksi, ja pysyäkseen jollain lailla lähellä omaksi kokemaansa alaa, Parviainen haki ja pääsi Haaga-Helian restonomikoulutukseen. Opintojen alussa opinto-ohjaaja kuunteli Parviaisen selontekoa tilanteestaan ja ehdotti vaihtoa Aviation Business -koulutukseen.

- Vaihdoin koulutusohjelmaa niin kutsutusti lennosta. Täydet pisteet Haaga-Helian opolle rohkaisusta, hän naurahtaa.

Motivaation ihmeellinen voima

Haaga-Helian Aviation Business –opintokokonaisuus antaa opiskelijoille perusvalmiudet toimia ilmailualan liiketoimintaympäristössä, ja selkeän käsityksen alan prosesseista. Opinnot kartuttavat osaamista liittyen niin ilmailualan palvelu- ja myyntipuoleen kuin taloushallintoon ja bisneksen kehittämiseenkin.

Parviainen olisi tuskin ilman opinto-ohjaajan ehdotusta tullut hakeneeksi Aviation Business -opintoihin.

- Koulutusohjelman vaihdon jälkeenkin mietin, miten pärjään, kun ei ole aiempaa akateemista koulutusta, olen tehnyt vain ruokaa. Opinnot toteutetaan vielä vieraalla kielellä, englanniksi, Parviainen sanoo.

Motivaatiota kuitenkin riitti. Sen lisäksi Parviaisella oli jonkin verran työkokemusta alalta.

- Itselle tärkeän asian opiskeleminen motivoi, totta kai. Sitä paitsi on ollut silmiä avaavaa todeta, kuinka erilaisista taustoista ihmiset tähän koulutukseen tulevat.

Parviainen kertoo, että kansainvälisessä ja heterogeenisessä, mutta kuitenkin samanhenkisessä opiskelijaporukassa vuorovaikutus on vilkasta ja ideat sinkoilevat. Yksi tietää asiakaspalvelusta, toinen markkinoinnista, kolmas teknologioista. Opettajat, oppimateriaalit ja vierailevat luennoitsijat ilmailualan huipulta tuovat tietenkin oman lisänsä opiskelijoiden karttuvaan tietotaitopankkiin.

Koronakin on itse asiassa vaikuttanut myönteisesti Parviaisen opiskeluun:

- Onpahan ollut aikaa perehtyä raporttien kirjoittamiseen ja muihin minulle uusiin opiskelutapoihin. Sitä paitsi Haaga-Helia on mielestäni toteuttanut etäopintojaksot onnistuneesti.

Ilmailualan tulevaisuuteen Parvianen suhtautuu luottavaisesti.

- Ihmiset ovat tottuneet matkustamaan, ei heitä enää pysäytetä. Nyt on aika kehittää uusia, kestäviä ja vastuullisia tapoja matkustaa.

Tutustu koulutukseen




Lue lisää Degree Programme in Aviation Business | full-time studies

Ota yhteyttä


Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Haaga-Helia? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.