Kysymyksiä ja vastauksia

Täällä voit lukea kysymyksiä ja vastauksia opiskelun eri aloilta. Toivomme, että osiosta muodostuu arvokas tietopohja sinulle, jolla on kysymyksiä tai muita ajatuksia peruskoulun jälkeiseen kouluttautumiseen liittyen!

Etsi

Aihealue

Kysymyksiä

Viimeisimmät kysymykset ja vastaukset

Opintotuki etäopintoihin
Miten on etäkoulutuksen opintotukien laita?
Vastaus

Hei,

Mukava kuulla, että olet kiinnostunut etäopinnoista. 

Oikeutesi opintotukeen riippuu siitä, millaisia opintoja suoritat etäopintoina. Opintotuen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat opintojen päätoimisuus, oppilaitoksen ja koulutuksen hyväksyminen opintotuen piiriin kuuluvaksi sekä riittävä opinnoissa edistyminen. Jotta sinulle voidaan myöntää opintotukea, päätoimisten opintojesi yhtäjaksoisen keston on lisäksi oltava vähintään kaksi kuukautta. 

Opintotuen määrä ja myöntämisehdot ovat erilaisia korkeakouluopinnoissa ja toisen asteen ammatillisissa opinnoissa. Esimerkiksi monimuoto-opintoina toteutettavaan tutkintoon valmistavaan aikuiskoulutukseen, jossa merkittävä osa opinnoista suoritetaan itsenäisesti, on usein mahdollista saada Kelan opintotukea tai aikuiskoulutustukea. Avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun etäopintoina suoritettaville kursseille et puolestaan voi hakea tukea Kelalta. Jos opiskelet ulkomaisessa oppilaitoksessa ja opintosi on järjestetty kokonaan etäopintoina, sinulle ei voida myöntää opintotukea, vaikka opinnot olisivatkin päätoimisia ja tähtäisivät tutkintoon.

Opintotuen myöntämiseen etäopintojen kohdalla ei siis ole yksiselitteistä vastausta, vaan opintotuen myöntäminen riippuu täysin suorittamastasi koulutuksesta. Varmistat asian helpoiten tiedustelemalla mahdollisuutta opintotukeen suoraan siltä oppilaitokselta, jonka koulutuksesta olet kiinnostunut. Lisätietoa löydät myös Kelan verkkosivuilta sekä opintojen rahoitusta käsittelevästä artikkelistamme.

Aurinkoisia syyspäiviä ja tsemppiä opintojen etsintään!

Studentum.fi

Varhaiskasvatuksen opinnot
Hei! Haaveenani on opiskella lastentarhanopettajaksi, mutta asun pohjoisessa, josta on pitkä matka kouluihin ja lähteminen muualle opiskelemaan on pienten lasten ja puolison työpaikan vuoksi mahdotonta. Siksipä haluaisinkin tietää, kuinka pitkälle lastentarhanopettajan opintoja voi opiskella etänä, esim. avoimen yliopiston kautta? Pystyisikö kanditaattireittiä pitkin (ainakin jyväskylän yliopistossa) opiskelemaan ko. ammatin lähes etänä? Kuinka paljon lähiopintoja tämä ammatti vaatii? Kovasti mietityttää, onko jotain keinoa, jolla tämän ammatin voisi suorittaa lähinnä etänä, sisältäen hyvin vähän läsnäoloa tunneilla, vai täytyykö valita jokin toinen ala, esim. tradenomi. Onkohan tällaiset asiat sovittavissa yliopiston kanssa? Kiitos vastauksesta!
Vastaus

Avoimessa yliopistossa voit suorittaa varhaiskasvatuksen perusopinnot ja aineopinnot etäopiskeluna.

Kandidaatin tutkinto koostuu perus- ja aineopintojen lisäksi yleis- ja kieliopinnosta, ammatillisista opinnoista sekä sivuaineopinnoista. Näistä muodostuu tutkinnon 180 opintopistessä. Perus- ja aineopintojen suorittaminen etänä tuskin tulee siis olemaan ongelma. Sen sijaan useissa kieliopinnoissa on yliopistoissa 80% läsnäolopakko. Yksi vaihtoehto on käydä tiettyjä kieliopintoja myös avoimen yliopiston kautta, mutta suosittelisin sinua siinä tapauksessa ottamaan yhteyttä kohde yliopistoon ja tiedustelemaan heiltä tarkempia kurssivaatimuksia.

Hyvin paljon pystyt siis suorittamaan perus- ja aineopintoja etänä avoimen yliopiston kautta, mutta muiden opintojen osalta ja etäopiskelumahdollisuudesta kannattaa olla yhteydessä suoraan kohdeyliopistoon.

Tradenomin tutkinto etäopintoina
Voiko tradenomin tutkinnon suorittaa etänä. Olen koulutykseltani merkonomi ja työskennellyt myyntipäällikkönä n 8 vuotta ja lisäopiskelu sekä itsensä kehittäminen kiinnostaisi
Vastaus

Tradenomin tutkintoa ei aivan täysin pysty suorittamaan etänä, mutta monet ammattikorkeakoulut järjestävät tradenomin koulutuksen myös aikuiskoulutuspuolella, jolloin opinnot järjestetään monimuotokoulutuksena. Tällöin lähiopetustunnit sijoittuvat esimerkiksi iltaan ja viikonloppuihin ja lähiopetustuntien lisäksi opiskelija suorittaa opintoja esimerkiksi erilaisten esseiden ja verkossa suoritettavien tehtävien muodossa.

Liiketalousen aikuisopintojen listaukseen pääset tästä. Huomaathan, että listasta löytyy myös merkonomin opintoja. Tradenomin koulutukset löytyvät listasta esimerkiksi nimellä "liiketalous, aikuistutkinto" tai "liiketalouden koulutusohjelma, aikuiskoulutus".

Näyttää 34-36 kysymystä 74 tuloksesta
1
...
11
12
13
...
25

Mainokset