Monialainen ja yhteensovittava johtaminen | YAMK
Monialainen ja yhteensovittava johtaminen -koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalalla tai kolmannella sektorilla työskentelevän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen henkilön osaamisen syventämiseen.
Koulutuksesta valmistuttuasi sinulla on menetelmällistä osaamista tavoitteellisten palvelupolkujen ja -kokonaisuuksien muotoilemiseksi ja monialaisen työn koordinoimiseksi vaikuttavasti ja kustannustehokkaasti työskentelitpä sitten johtamis- ja kehittämisosaamista vaativissa tehtävissä julkisella, yksityisellä sektorilla tai järjestötoiminnassa. Olet sisäistänyt jatkuvan kehittämisen toimintamallin sekä mahdollistat asiantuntijana ja esimiehenä asiakkaille ja asiakasryhmille oikea-aikaisia ja korkealaatuisia palveluita. Osaat johtaa monia palveluja tarvitsevien asiakasryhmien palveluketjuja ja -kokonaisuuksia hyödyntäen julkisen, yksityisen ja järjestösektorin osaamista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Monialainen ja yhteensovittava johtaminen -koulutus tuottaa sinulle
- monialaista ja syventävää erityisosaamista, jota tarvitaan jatkuvasti muuttuvassa työelämässä
- vahvaa osaamista työelämän kehittämiseen ja johtamistehtäviin
- henkilökohtaisen opinto- ja urasuunnitelman mukaisia ammatillisia urapolkuja.
Lähde: Opintopolku
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Tutkinnot, joiden perusteella voi hakea:
- sairaanhoitaja (AMK)
- sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö
- sosionomi (AMK)
- sosionomi (AMK), diakoniatyö
- sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyö
- sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus
- terveydenhoitaja (AMK)
- soveltuvan alan opisto- tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto
Lisäksi hakukelpoisuuteen vaaditaan vähintään 2 vuoden alan työkokemus, joka on kertynyt haussa käytettävän tutkinnon jälkeen. Poikkeuksena ovat hakijat, joilla on haussa käytettävän AMK-tutkinnon (sosionomi, sairaanhoitaja, terveydenhoitaja) lisäksi aiemmin suoritettu opisto- tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto joltakin muulta alalta. Jos tällaisella hakijalla 2 vuoden alan työkokemus ei täyty AMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen, mukaan voidaan laskea myös opisto- tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon jälkeen kertynyttä työkokemusta. Opisto- tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto voi olla miltä alalta tahansa, mutta työkokemuksen pitää olla alalta, jolle on nyt hakemassa.
Koulutukseen haetaan yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Sosionomi (ylempi AMK) / Sairaanhoitaja (ylempi AMK) / Terveydenhoitaja (ylempi AMK).

Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on ainutlaatuinen valtakunnallinen ammattikorkeakoulu. Diak ok suuri sosiaali- ja terveysalan sekä merkittävä kirkon ja tulkkausalan ammattikorkeakoulutuksen järjestäjä Suomessa. Opiskeluilmapiiri Diakissa on lämmin ja kannustava – yhteisöllisyys ja toisten tukeminen kuuluvat kulttuuriin. Diak kouluttaa kansainvälisiä osaajia yhteiskunnan ja kirkon...
Lue lisää oppilaitoksesta Diakonia-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä