Ikääntyneen ihmisen palveluohjaaja (EAT) | Vanhustyön erikoisammattitutkinto

Ikääntyneen ihmisen palveluohjauksen osaamisalan suorittaneena osaat ohjata ikääntynyttä ihmistä ja hänen läheisiään asioiden hoitamisessa sekä palvelujen käytössä. Osaat kartoittaa ikääntyneen ihmisen elämänkulun ja toimia erilaisissa työprosesseissa eettisiä toimintaperiaatteita ja vanhustyötä ohjaavia säädöksiä ja ohjeita noudattaen.
Osaamisalan suorittaneena osaat ohjata ikääntynyttä ihmistä ja hänen läheisiään arkiteknologian käytössä ja sen mahdollisuuksissa. Osaamisalan suorittaneena sinulla on myös osaamista kehittää ikääntyneiden palveluja. Tiedostat verkostotyöskentelyn merkityksen ja osaat toteuttaa laadukkaan, tavoitteellisen, taloudellisen ja kestävän kehityksen mukaisen kehittämistyön.
Kenelle?
Koulutus on suunnattu sinulle, joka olet kokenut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö ja kohtaat työssäsi ikääntyneitä ihmisiä.
Käytännön toteutus
Vanhustyön erikoisammattitutkinto toteutetaan verkkokoulutuksena. Verkkoluentoja on 1–3 kertaa kuukaudessa. Lisäksi tulee itsenäisesti tehtäviä kehittämistehtäviä, joiden avulla kehitetään oman työpaikan toimintaa.
]]Tutkinto / todistus
Ota yhteyttä

Careeria – huomisen tekijöille
Monialaisesta Careeriasta valmistuu huomispäivän huippuosaajia ja tulevaisuuden tekijöitä, joista moni toimii usealla kielellä ja luo uusia uria kansainvälisessä ympäristössä. Careeria kouluttaa nuoria ja aikuisia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja sillä on myös omaa oppisopimustoimintaa. Careerian tarjonta kattaa parikymmentä eri koulutusalaa,...
Lue lisää oppilaitoksesta Careeria ja katso koulutustarjonta täältä